I'm back in business! (+kuvaaja hakusessa)

On uskomatonta huomata, miten paljon stressi voikaan vaikuttaa! Sen jälkeen, kun lopetin työt, on maha tullut pikkuhiljaa paremmaksi. Nyt voin syödä lähes normaalisti, herkutella ja harrastaa liikuntaa. Oli hirveää, kun maha oli niin kipeä, etten voinut syödä kunnolla taikka tehdä oikeastaan mitään - olin vaan kotona lepäämässä. En olisi uskonut, että töiden lopettamisen jälkeen olisi maha parantunut näin hyvin. Mutta tämä taas todisti sen, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, eli psyykkiset tekijät vaikuttavat fyysisiin. Se vaan yllätti, että miten paljon stressi ja ahdistus voivatkaan vaikuttaa- minut se teki lähes toimintakyvyttömäksi. Nyt olen niin onnellinen, että olen taas terve ja aion parhaani mukaan pitää itsestäni huolen.

Eilen pääsin vihdoin ratsastamaan piiiiitkän tauon jälkeen! Oli ihanaa palata tallille ja rapsutella hevosia. Ratsastin Eskolla ilman satulaa ja työskenneltiin käynnissä rennosti. Seuraavaksi ratsastin Karisman, eli Karkin, sellaisen pienen 9-vuotiaan eestiläisen. Karkki tuli juuri Linjamäelle tekemään tunteja, mutta sitä ei heti pistetä tunneille, kun se vielä jännittää uutta paikkaa.

Eilen oli siis ensimmäinen kerta, kun Karkilla ratsastettiin uudessa paikassa, joten se oli alkuun, noh, aika kamala. :D Karkki oli hirveän jännittynyt. Kun säädin jalustimia ennen selkäännousua, Karkki päätti yhtäkkiä yrittää poistua paikalta - onneksi minulla oli toinen käsi ohjassa kiinni. Sitten, kun nousin selkään, hevonen tuntui siltä, että se olisi hetkellä minä hyvänsä voinut juosta pois alta. Keräsin nopeasti ohjat käteen ja ratsastin hevosta käynnissä ympäri kenttää. Karkki säikkyi ja kyttäsi kaikkea mahdollista, teki sivuloikkia, pysähteli, eikä tahtonut millään kävellä eteenpäin. Ratsastus ei alkuun varmastikaan näyttänyt kauniilta, sillä jouduin potkimaan hevosta eteenpäin. En välittänyt, vaikka Karkki kulkikin jännittyneenä kuin viulun kieli - tärkeintä oli, että se kulki suoraan eteenpäin.

Pikkuhiljaa, Karkki alkoi uskaltaa liikkua eteenpäin. Sillä oli laadukkaan tuntuiset askellajit, kun vaan sain askellajit rullaamaan. Kehuin hevosta aina, kun se vastasi apuihin. Loppua kohden Karkki alkoi luottamaan minuun ja rentoutumaan. Kun se oli kuulolla, se tuntui aika kivalta! En vaatinut hevoselta mitään ihmeellistä, vain sitä, että se kulki suoraan, reagoi pohkeeseen ja on kuolaimella. Loppukäynneissä oltiin molemmat erittäin hikisiä, mutta hevonen oli huomattavasti rennompi ja pystyin antamaan täysin pitkät ohjat. Karkista tulee varmasti kiva tuntiponi, kunhan se ensin tottuu uuteen paikkaan!

Suloinen Karkki. 

Lopuksi ratsastin Carinon. Capu oli todella kiva ja rento. Alkuverryttelyjen jälkeen työskentelimme kolmikaarisella kiemurauralla, ensin ravissa ja sitten laukassa laukanvaihtoja tehden. Kaikki tuntui Capun kanssa niin helpolta ja ratsastin sitä höyhenkevyin apuin, ihanaa.

Kuva viime keväästä, (c) Alexandra.

Lopuksi kyselen täällä vielä uudelleen, että löytyisikö innokkaita kuvaajia? On tylsää käyttää täällä uudelleen ja uudelleen samoja vanhoja kuvia tai kännykkäkuvia heppapostauksien yhteydessä, kun kuvaajia ei ole. Minulla ei ole varaa maksaa kuvaajille mitään, mutta minulta saa ilmaiseksi kyydin Tampereen keskustasta tallille ja takaisin. Tämän kuukauden ajan kyydin saisi Kangasalta asti, sillä itse asun täällä vielä tämän kuun loppuun asti. Ylöjärven läheltä voin myös napata kuvaajan kyytiin. Käyn ratsastamassa yleensä arkipäivinä, aamupäivästä iltapäivälle. Aikojen kanssa voin kuitenkin joustaa. Huomenna olisin jälleen menossa ratsastamaan aamupäivällä, joten olisi ihanaa, jos löytyisi kuvaajia, joilla olisi mahdollisesti oma kuvauskalusto? :) Yhteyttä voi ottaa sähköpostiste tai facebookissa, Janitan elämää-blogisivun kautta!